SuomeksiEnglanniksi
Yhteiskunta

"Elämän suuntaviivat vähän hukassa". Tutkimus nuorten huono-osaisuudesta

Kuokkanen Taina, Melin Harri, Naumanen Päivi & Painilainen Timo

Tätä kirjoitettaessa Suomi valmistautuu eduskuntavaaleihin. Vaalikamppailussa nostetaan esiin joukko yhteiskunnallisia ongelmia, jotka kaikki haluavat järjestää paremmin kuin ennen. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja väittäessään, että kaikki puolueet kantavat suurta huolta huono-osaisten asemasta. Jokainen ehdokas haluaa olla köyhän asialla. Ja asiansa ajajia köyhät kaipaavatkin, sillä huono-osaisuus näyttäisi olevan lisääntymässä oman aikamme suomalaisessa yhteiskunnassa.

Nyt käsillä oleva raportti perustuu tutkimustyöhön, jota on tehty Suomen Akatemian rahoittamassa The Intergenerational Inheritance of Inequalities -tutkimushankkeessa. Tämän kolmivuotisen projektin tavoitteena on ollut kasvattaa ymmärrystä eriarvoisuudesta paikallisella tasolla, erityisesti nuorten aikuisten kokemuksista.

Tutkimus on toteutettu Turun yliopiston sosiologian oppiaineessa vuosina 2008-2010.
Tutkimuksen kohteena on ollut Pori ja porilaiset nuoret.

Tuotenumero:9789512946273
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Kuokkanen Taina, Melin Harri, Naumanen Päivi & Painilainen Timo
Laajuus:149 s.
ISBN:9789512946273
Julkaisuvuosi:2011
Sarja:Sosiologian tutkimuksia A 32
5,00 €
(sis. ALV 10%)


4,55 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl