SuomeksiEnglanniksi
Annales Universitatis Turkuensis

Starting Insulin Treatment in type 2 Diabetes

Vähätalo Markku

Insuliinihoito on heti diabeteksen alussa välttämätön tyypin 1 diabeetikoille, mutta sitä tarvitaan myös tyypin 2 diabeetikoilla, sillä heilläkin oma insuliinintuotanto hiipuu taudin keston myötä. Tällöin mikään muu diabeteksen lääkehoito ei enää riitä pitämään glukoositasapainoa hyvänä.

Varsinais-Suomessa aloitettiin vuosina 1991–1996 insuliinihoito kaikkiaan 884 tyypin 2 diabetes-potilaalle. Ensimmäisessä osatyössä tutkittiin tätä valikoimatonta potilasjoukkoa ja havaittiin havaittiin sokerihemoglobiinin laskeneen insuliinin aloituksen jälkeen keskimäärin 2 prosenttiyksikön verran.

– Tämä on hyvin merkittävää, koska tiedetään, että 1 prosenttiyksikön lasku sokerihemoglobiinissa vähentää diabeteksen aiheuttamia silmänpohja-, munuais- ja hermomuutoksia 37 prosentilla, kuolemia 21 prosentilla ja diabeetikoiden sydäninfarktejakin prosentilla, Vähätalo sanoo.

1990-luvulla insuliinihoito aloitettiin aluksi yleensä vuodeosastolla, jossa tehokkaalle annostasolle pääsemiseen tarvittiin useita päiviä.  Vähitellen opittiin aloittamaan insuliini sitä tarvitseville avohoidossa, ja ensimmäisen osatyön hyvien tulosten julkistamisen toivottiin osaltaan rohkaisevan myös terveyskeskuslääkäreitä tehokkaampaan hoitoon.

– Tyypin 2 diabeetikkojen suuren määrän takia erikoissairaanhoidossa ei ollut yksinään riittäviä resursseja. Insuliinialoitukset lisääntyivätkin nopeasti, Vähätalo sanoo.

Myös hoitokäytäntöjä on muutettu.

– Alussa lopetettiin yleensä muut diabeteslääkkeet ja siirryttiin pelkälle insuliinille. Tällöin insuliiniannokset muodostuivat suuriksi, ja mm. lihomishaitta oli merkittävä. Ajateltiin, että insuliinin yhdistäminen muihin diabeteslääkkeisiin mahdollistaisi pienemmät insuliiniannokset ja vähentäisi haittoja, Vähätalo sanoo.

Toisessa osatyössä Vähätalo tutki Varsinais-Suomen sairaalapoliklinikoilla ja terveyskeskuksissa viittä erilaista aloitusmallia osana normaalia kliinistä työtä, ilman keskitettyä ohjausta. Kun insuliini yhdistettiin metformiiniin, riittivät pienemmät insuliiniannokset ja painonnousu oli vähäisempi.

Tyypin 2 diabeetikkoja on kahta tyyppiä

Toisessa osatyössä Vähätalo havaitsi, että tyypin 2 diabeetikkoja on kahdenlaisia: toisilla korkeimmat verenglukoosiarvot ovat nimenomaan aamulla eli yön paaston jälkeen, toisilla taas aterioiden jälkeen iltapäivällä. Kolmannessa osatyössä Vähätalo vertaili erilaisia insuliineja tutkimalla niiden vaikutusta verenglukoosiin ja sokerihemoglobiiniin potilailla, jotka edustivat eri hyperglykemiatyyppejä. Kun ns. humaani-insuliineja verrattiin uudempiin analogi-insuliineihin, ei havaittu merkitsevää eroa.

– Havaitsimme merkitsevä painoeron. Paastohyperglykemiatyyppiä edustavat potilaat olivat jo tutkimusta aloitettaessa merkitsevästi lihavampia kuin verrokkinsa, joilla oli taipumus nimenomaan aterian jälkeiseen verenglukoosinnousuun. He myös tarvitsivat selvästi suuremmat insuliiniannokset ja lihoivat merkitsevästi enemmän, Vähätalo sanoo.
 
Potilaiden jakaminen ryhmiin hyperglykemiatyypin mukaan on helppoa laskemalla heidän keskimääräisen paastoglukoosinsa ja sokerihemoglobiininsa suhde. Näissä tutkimuksissa raja-arvona käytettiin tasoa 1.3 mmol/l/%.
 
– Kun tiedetään, ketkä tyypin 2 diabetespotilaista ovat erityisen taipuvaisia insuliinin aiheuttamaan painonnousuun, voidaan heille valita hoitomuodot, jotka ovat painon suhteen neutraalimpia ja muutenkin kiinnittää huomiota painon muutokseen insuliinihoidon aikana.
 
Kolmannen osatyön tutkimuspotilaat oli alun perin rekrytoitu kansainväliseen tutkimukseen (LanMet-tutkimus 2006), jossa väittelijä oli yksi tutkijoista.
 
Väitöskirja on englanninkielinen

Tuotenumero:9789512960590
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Vähätalo Markku
Laajuus:126 s.
ISBN:9789512960590
Julkaisuvuosi:2015
Sarja:D osa 1166
15,00 €
(sis. ALV 10%)


13,64 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl