SuomeksiEnglanniksi
Annales Universitatis Turkuensis

Tragedian tarina. Nuoren itsemurhaan päättynyt elämä vanhemman kertomana

Kiuru Hanna

Väitöstutkimuksesta selviää, että nuoren kuolemaa edeltäneistä olosuhteista ja viimeisistä vaiheista riippumatta nuori oli kohdattu varsin usein joko erityis- tai peruspalveluiden piirissä. Julkisen sektorin erikoissairaanhoidon nuoriso- ja aikuispsykiatrinen poliklinikka sekä psykiatrinen osastohoito korostuivat kohtaamispaikkoina.

Kohtaamispaikat selittyvät Kiurun mukaan sillä, että usealla nuorella oli jossain elämänvaiheessa diagnosoitu masennus ja määrätty lääkehoito. Vanhempien kertomukset osoittavat, että usein nuoren psyykkinen oirehdinta oli kohdattu ja sitä oli hoidettu ensisijaisesti lääketieteellisen asiantuntemuksen pohjalta ja mahdollinen terapeuttinen työskentely oli ollut sille alisteista. 

– Hoidollinen, lääketieteelliseen viitekehykseen perustuva kohtaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan ongelmien laaja-alaista ymmärrystä ja moniammatillisuutta. Ammattikäytännöissä korostuu psykososiaalisen työn merkitys. Nuoren elämän eri osa-alueita on tarkasteltava hänen niille antamien merkitysten kautta, Kiuru toteaa.

Nuoren oman toiminnan merkitys ja palvelujärjestelmän pettäminen

Nuoren oma toiminta oli osaltaan vaikuttanut kohtaamisiin palvelujärjestelmässä ja avun suuntaamiseen. Nuoresta oli ollut usein nähtävissä vain jokin tämän valitsema puoli, jolloin huolenaiheet olivat näyttäytyneet ammattiauttajille yksittäisinä ilmeten erilaisina eri konteksteissa.

– Huolien muodostamaa kokonaisuutta ei ollut tunnistettu ja tilanteen vakavuutta ehkä ymmärretty, Kiuru sanoo.

Vanhemmat kritisoivat laajasti auttamistyötä. Nuori oli kohdattu useiden ammattilaisten toimesta eri konteksteissa. Vanhempien kokemuksissa kohtaamisia oli leimannut irrallisuus, työntekijöiden vaihtuvuus ja kokonaisvastuun puuttuminen nuoren tilanteesta.

Mielen särkyminen edeltämässä nuoren itsetuhoa

Vanhempien kertomusten perusteella valtaosa nuorista oli tavoitellut kuolemaa, mutta ei niinkään sen itsensä takia, vaan kuoleman oli uskottu tarjoavan poispääsyn lopulliselta tuntuneesta toivottomuuden tilasta.

– Tulkittavissa on, että itsetuhoa oli edeltänyt nuoren jonkin luonteinen mielen järkkyminen. Se oli johtanut todellisuuden hämärtymiseen ja yhteyden menettämiseen itseensä ja ympäristöön, joka määrittyi erityisesti sosiaalisiksi suhteiksi. Voi ajatella, että nuoren kokemuksissa yhteyden menettäminen oli merkinnyt turvattomuutta, äärimmäistä ulkopuolisuutta ja yksin jäämistä, Kiuru luonnehtii.

Vuorovaikutusta ja sen merkitystä perheessä ei tule vähätellä

Itsemurhien ehkäisytyön kannalta tärkeäksi tekijäksi muodostuu puhuminen ja asioiden käsittely perheessä niin nuoren elämän aikana kuin kuoleman jälkeen. Suuri osa nuorista oli kertonut itsetuhoisista ajatuksistaan ystävälle tai sisarukselle, mutta tieto oli jäänyt kahdenkeskiseksi. Moni nuorista oli puhunut kuolemasta myös vanhempien kuullen.

Nuoren itsemurha oli puolestaan saattanut johtaa vaikenemisen ilmapiiriin perheessä, osassa perheistä puhumattomuus oli muodostunut pysyväksi tilaksi.

– Itsemurhan tehneen läheiset kuuluvat itsemurhien riskiryhmään, minkä vuoksi menetyksen käsittely yksilö- ja perhetasolla on tärkeää, Kiuru toteaa.
Kiuru haastatteli narratiivista tutkimustaan varten 14 vanhempaa, jotka ovat menettäneet lapsensa itsemurhalle. Nuoret olivat olleet kuollessaan 15–31-vuotiaita.

Tuotenumero:9789512961184
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Kiuru Hanna
Laajuus:298 s.
ISBN:9789512961184
Julkaisuvuosi:2015
Sarja:C osa 404
15,00 €
(sis. ALV 10%)


13,64 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl