SuomeksiEnglanniksi
Annales Universitatis Turkuensis

Roles of novel biomarkers in progression of cutaneous squamous cell carcinoma

Farshchian Mehdi

Iranissa lääketieteen MD-tutkinnon suorittanut Mehdi Farshchian tutki Turun yliopistoon tekemässään väitöstyössään ihon levyepiteelisyövän kehittymismekanismeja ja uusia hoitomahdollisuuksia. Hänen löytämänsä merkkitekijät eli merkkigeenit voivat mahdollisesti toimia uusina lääkekehityksen kohteina kehitettäessä erityisesti levinneiden ja vaikeasti kirurgisesti poistettavien ihon okasolusyöpien hoitoa.

Keratinosyyttiperäinen ihon levyepiteelisyöpä eli okasolusyöpä on yleisin etäpesäkkeitä lähettävä ihosyöpä. Sen ilmaantuvuus on kasvussa lisääntyneen auringonvalolle altistumisen ja väestön ikääntymisen takia.

Auringonvalon ultraviolettisäteily on tärkein syy tämän syövän kehittymiselle. Ihosyövän paras ennaltaehkäisy on välttää pitkäaikaista auringossa oleskelua ilman riittävän tehokkaita aurinkovoiteita sekä muiden UV-säteilyn lähteiden, etenkin solariumin, välttäminen.
– Okasolusyöpä on yleensä hoidettavissa leikkauksella, jos se havaitaan riittävän aikaisessa vaiheessa, mutta pitkälle edenneen okasolusyövän hoito on haastavaa ja levinneen okasolusyövän ennuste on huono. Tämän vuoksi tarvitaankin uusia merkkitekijöitä okasolusyövän riittävän aikaiseen havaitsemiseen ja etenemisen ennustamiseen, Farshchian sanoo.
Löydettyjä merkkigeenejä voidaan käyttää mahdollisesti myös hoidon kohteina.

– Tässä tutkimuksessa olemme selvittäneet ihon okasolusyövän kehittymistä ja löytäneet solulinjojen geeniprofiloinnin avulla kolme uutta merkkitekijää eli  SerpinA1:n, EphB2:n ja AIM2:n, jotka yli-ilmentyvät ihon okasolusyövässä sekä selvittäneet niiden roolia okasolusyövässä.

Seriiniproteaasien estäjä SerpinA1 on uusi merkkitekijä ihosyövän diagnosoimiseksi

Seriiniproteaasien estäjät muodostavat ihmisen laajimman proteiineja hajottavien entsyymien estäjien perheen. Farshchian tutki väitöstyössään okasolusyöpäpotilaiden kudosnäytteitä, ja solulinjoja sekä hiiren ihon levyepiteelisyöpämallia ja vertasi niitä terveeseen ihoon.
 
– Tulokset osoittivat, että SerpinA1:n ilmentyminen on voimakkaasti koholla ihon okasolusyövässä. Lisäksi havaittiin, että SerpinA1:n ilmentyminen lisääntyy, kun syöpä kehittyy esiasteesta kasvaimeksi, joka leviää. Tulokset osoittavat, että SerpinA1:n ilmentymistä voitaisiin käyttää syövän varhaisen vaiheen diagnostiikkaan ja etenemisen ennustamiseen.
 
EphB2 ja AIM2 säätelevät okasolusyövän kasvua  ja ne voivat toimia lääkehoidon kohteina
 
Farshchian tutki myös solujen pinnalla olevia yhdisteitä, niin sanottuja Eph reseptoreita, jotka välittävät viestejä solun ulkopuolelta solun sisäosiin. Niiden toiminnalla on tärkeä merkitys muun muassa syövän kehityksessä.
 
– Eph-reseptorit, muun muassa EphB2, muodostavat suurimman ryhmän tyrosiini-kinaasireseptoreita ihmisillä ja niiden rooli syövän kehittymisessä on monimutkainen. Tulehduksen rooli on tärkeä useissa syövässä ja ihosyöpä voi kehittyä ihossa, jossa on krooninen tulehdus. Absent in melanoma 2 (AIM2) on tärkeä osa ihmisen immuniteettia ja sen roolia on harvoin tutkittu syövässä, Farshchian sanoo.
 
Hän  havaitsi, että osasolusyövän kudosnäytteissä ja solulinjoissa oli enemmän EphB2 ja AIM2 -merkkinaineita kuin terveen ihon näytteessä.
 
– Näiden merkkitekijöiden ilmentyvyys oli selkeästi enemmän koholla paikallisesti leviävässä syövässä verrattuna syövän alkuvaiheisiin.  Saadut tulokset osoittivat myös, että EphB2:lla ja AIM2:lla on tärkeä rooli syöpäsolujen kasvussa ja liikkumisessa.
 
Farshchian havaitsi myös,  että tuumorien verisuonitus ja kasvu vähenee, kun EphB2:n ja AIM2:n ilmentyminen hiljennetään.
 
Väitöskirja on englanninkielinen

Tuotenumero:9789512961702
Leveys:175 mm
Korkeus:7 mm
Syvyys:250 mm
Paino:410 g
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Farshchian Mehdi
Laajuus:128 s.
ISBN:9789512961702
Julkaisuvuosi:2015
Sarja:D osa 1179
15,00 €
(sis. ALV 10%)


13,64 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl