SuomeksiEnglanniksi
Historia

Avaintekstejä kulttuurihistoriaan

Järvinen Hanna & Kärki Kimi

Avaintekstejä kulttuurihistoriaan avaa kulttuurihistorian tutkijoiden oivallusten syntyä esikuvallisten tekstien äärellä. Kirja esittelee lukijalle, miten empiirisesti painottuneesta tutkimuskirjallisuudesta löytää metodologisen sisällön. Tekijät kysyvät, miten tietyissä teoksissa teoria ja empiria kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka on innoittanut kulttuurihistorian tutkijoita. Keskeinen kysymys ei siis ole, mitä kulttuurihistoria on vaan miten kulttuurihistoria on. Kirjassa esitellään sekä klassisia että varsin tuoreitakin tekstejä Jacob Burckhardtista David Nyeen, Max Weberistä Paddy Scannelliin. Kansien välissä tapaamme niin keskeisiä ja tunnettuja kulttuurihistorioitsijoita, kuten esimerkiksi Natalie Zemon Davisin ja Robert Darntonin, kuin myös Virginia Woolfin, Martin Heideggerin ja Thomas Kuhnin kulttuurihistoriallisesti luettuina. Teos keskustelee periodien ja temaattisten rajojen ylitse, sillä kulttuurihistoriassa renessanssiajan Englantiin sijoittuva tutkimusaihe voi kertoa 1800-luvun tutkijalle enemmän kuin arvaisikaan, ja populaarikulttuurilla voi olla paljonkin tekemistä sukupuolijärjestelmän tai tilaproblematiikan kanssa.

Tuotenumero:9789512927982
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Järvinen Hanna & Kärki Kimi
Laajuus:237 s.
ISBN:9512927985
Julkaisuvuosi:2005
Sarja:Cultural History - Kulttuurihistoria 6
25,00 €
(sis. ALV 10%)


22,73 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl