SuomeksiEnglanniksi
Annales Universitatis Turkuensis

Oxidative metabolism and non-invasive characterisation of brown adipose tissue in adult humans

Mueez u Din

MSc Mueez U Din selvitti väitöstutkimuksessaan ruskean rasvan hapenkulutusta mittaamalla tämän pienen rasvakudoksen kykyä kuluttaa energiaa ja tuottaa lämpöä. Kylmässä ruskean rasvan hapenkulutus kaksinkertaistuu merkkinä termogeneesin eli lämmöntuotannon lisääntymisestä. Kylmässä ympäristössä paikallisesta lämmöntuotannosta on hyötyä etenkin verenkierron lämpimänä pitämiselle.

Koska ruskea rasva sijaitsee solisluiden yläpuolella, kaulalla sekä selkärangan vieressä, sen lämmöntuotannolla voisi ajatella olevan merkitystä erityisesti aivojen verenkierron lämpimänä pitämiselle kylmässä. Kylmäaltistuksessa hapenkulutus lisääntyy ruskean rasvan lisäksi myös kaulan syvissä pikkulihaksissa. Sen sijaan isoissa lihasryhmissä, kuten esimerkiksi olkavarren lihaksissa, hapenkulutuksen lisääntymistä ja lämmöntuotantoa ei tapahdu.

– Kaulan pikkulihasten aktivoituminen kylmässä oli hyvin mielenkiintoinen löydös, sillä se kertoo kudosten välisestä yhteistoiminnasta sekä sellaisesta lihasvärinästä, jota emme vielä tunnista palelemiseksi, kertoo u Din.

– Erityisen mielenkiintoinen havainto tutkimuksissani oli ruokailun jälkeen havaittava hapenkulutuksen lisääntyminen. Hapenkulutus kasvoi ruokailun jälkeen saman verran kuin kylmässä, sanoo u Din.

Aterian aiheuttamaa ruskean rasvan aktivoitumista ei ole aiemmin osoitettu ihmisillä, vaikka sen olemassaolosta on kiistelty jo vuosikymmeniä.

Ruskean rasvan koostumus kertoo aineenvaihdunnan tilasta

Tutkimuksessa tutkittaville henkilöille annettiin tavallinen ateria, joka sisälsi kasvislasagnea, leipää, salaattia ja ruokajuoman. Tämän jälkeen mitattiin ruskean rasvan hapenkulutusta. Mittaukseen käytettiin PET-kuvantamista, joka on kudokseen kajoamatonta aineenvaihdunnan kuvantamista.

– Juuri PET-kuvantaminen yhdistettynä tietokonetomografiaan oli se menetelmä, jolla pystyttiin kymmenen vuotta sitten osoittamaan kiistatta, että aikuisilla ihmisillä on elimistössään toimivaa ruskeaa rasvaa. Väitöstutkimuksessani menin vielä astetta syvemmälle ja selvitin, miten tietokonetomografiaa voi hyödyntää ruskean rasvan tutkimuksissa, U Din kertoo.

– Ruskean rasvan koostumuksella eli sillä, kuinka paljon rasvavarastoa solun sisällä on, oli yhteys ruskean rasvan omaan toimintaan. Lisäksi koostumus oli yhteydessä kehon painoindeksiin, vyötärönympärykseen ja joihinkin verestä mitattaviin rasva-arvoihin, u Din kertoo.

Näin ollen ruskean rasvan koostumus kertoo myös osaltaan koko kehon aineenvaihdunnan tilasta.

– Ruskeaa rasvaa tutkittaessa mitataan kuvantamisen lisäksi aina useita eri tekijöitä verenkierrosta. Samanaikaisesti tehdään myös kehon energiankulutuksen mittaus epäsuoralla kalorimetrialla. Näillä mittauksilla olen tutkimuksissani voinut osoittaa myös ruskean rasvan toiminnan yhteyden kehon energiankulutukseen, u Din tiivistää.

Väitöskirja on englanninkielinen

Tuotenumero:9789512972197
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Mueez u Din
Laajuus:118 s.
ISBN:9789512972197
Julkaisuvuosi:2018
Sarja:D osa 1348
15,00 €
(sis. ALV 10%)


13,64 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl