Hyppää pääsisältöön
UTUShop

Eettisiä kysymyksiä hoitotyössä ja terveydenhuollossa - Ajatuksia hoitotyön käytäntöön ja tutkimukseen nyt ja tulevaisuudessa

Rannikko Sunna, Koskenniemi Jaana ja Leino-Kilpi Helena (toim.)

Hoitotieteellisen tutkimuksen yksi osa-alue on etiikan tutkimus, joka on myös Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen yksi tutkimusalueista. Etiikan tutkimus ja eettisen tiedon tarpeellisuus on todettu jo vuosia sitten, koko tieteenalan lähtökohdissa. Tämän julkaisun tarkoitus on koota eri näkökulmista tehtyä hoitotieteellisen etiikan tutkimusta yksiin kansiin, luettavaksi alan ammattilaisille.

Julkaisussa katsastamme eettisistä lähtökohdista moraalista rohkeutta, jonka oletamme tulevaisuudessakin olevan yksi keskeisistä tutkimusalueista. Lisäksi hoitotyössä tarkastelemme ammatillista kosketusta ja ammattilaisten oikeutta puuttua raskauden aikaiseen tupakointiin. Erityisen ajankohtainen on artikkeli liittyen velvollisuuteen hoitaa tartuntatautipotilaita. Tutkimus on tehty ennen vuoden 2020 alusta Kiinasta alkanutta koronvirus-epidemiologiaa –  mutta on ajankohtainen juuri nyt julkaisun mennessä painoon.

Julkaisu on koottu yhteistyössä hoitotieteen laitoksen Ethical Health care and Nursing- tutkimusohjelman tutkijoiden kanssa.

 

Tuotenumero:9789512980031
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Rannikko Sunna, Koskenniemi Jaana ja Leino-Kilpi Helena (toim.)
Laajuus:167 s.
ISBN:9789512980031
Julkaisuvuosi:2020
Sarja:Hoitotieteen laitoksen julkaisuja, sarja A:82
Verollinen hinta:
14,50 €
(sis. ALV 10.0%)
Veroton hinta:
13,18 €
(ALV 0%)
kpl