Essays on economics of mental health

Henri Salokangas analysoi väitöstutkimuksessa evakoksi joutumisen vaikutusta riskiin sairastua mielenterveyshäiriöihin pitkällä aikavälillä. Useista epidemiologisista tutkimuksista poiketen tutkimuksessa ei havaittu pakkosiirtolaisuuden kasvattaneen mielenterveyshäiriöitä pitkällä aikavälillä. Analyysi perustuu poikkeukselliseen aineistoon, jossa seurataan yli 160 000 suomalaista seitsemän vuosikymmenen ajan. Tutkimus on toteutettu yhteistyössä Jari Haukan, Pekka Martikaisen, Matti Sarvimäen ja Jaana Suvisaaren kanssa.

– Evakoksi joutuneella maaseudun väestöllä mielenterveyshäiriön riski oli jopa verrokkiväestöä alhaisempi. Tämä havainto tukee aiempaa tutkimusta, jonka mukaan evakkojen muuta väestöä nopeampi siirtyminen maataloudesta teollisuus- ja palveluammatteihin edesauttoi heidän työmarkkinamenestystään suhteessa muuhun väestöön, Salokangas toteaa.

Mielenterveyshäiriöt yhteydessä merkittävästi heikompaan työmarkkinamenestykseen

Salokangas tarkastelee väitöstutkimuksessaan myös mielenterveyshäiriöiden yhteyttä työmarkkinamenestykseen yhdistäen suomalaisia rekisteriaineistoja psykiatrisista hoitokäynneistä, työssäkäynnistä ja verotuloista. Väitöskirjassa vertaillaan mielenterveyshäiriöihin sairastuneiden työmarkkinakehitystä suhteessa ihmisiin, jotka eivät ole käyttäneet mielenterveyspalveluita, sekä ihmisiin, joiden ensimmäiset hoitokontaktit tapahtuvat joitain vuosia myöhemmin.

Tutkimuksessa analysoidaan mielenterveyshäiriöiden aiheuttamia elinajan tulomenetyksiä. Kokonaisuudessaan mielenterveyshäiriödiagnoosin saaneet ansaitsevat noin 40 prosenttia vähemmän kuin niin sanotusti terveet verrokit, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa sairastuneiden osalta elintulomenetykset saattavat olla jopa 60 prosenttia alhaisemmat.

‒ Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että elinajan tulot ovat johdonmukaisesti sitä alhaisemmat mitä varhaisemmin sairastuu mielenterveyshäiriöön. Koska varhaiseen sairastumisikään liittyy lisäksi kohonnut riski ennenaikaiseen kuolemaan, yhteiskunnalliset menetykset ovat erityisen suuria varhaisten sairastumisten tapauksessa.

Lisäksi Salokangas havaitsi tutkimuksessaan, että lyhyen aikavälin työmarkkinavaikutusarvioinneissa on hyödyllistä käyttää verrokkiryhmää, joka koostuu ihmisistä, jotka sairastuvat samaan mielenterveyshäiriöön joitain vuosia myöhemmin. Analyysi paljastaa, että suhteellisen äkillisiin elämäntapahtumiin liitettävät mielenterveyshäiriöt ovat erityisen hyödyllisiä tässä tarkastelussa.

‒ Tässä ja aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että työmarkkinamenestyksessä näkyy heikkenevä trendi jo ennen ensimmäistä mielenterveyshäiriödiagnoosia. Tämä hankaloittaa sen arviota, missä määrin itse mielenterveysongelmat vaikuttavat työmarkkinamenestykseen. Ahdistuneisuushäiriöissä, johon kuuluvat muun muassa akuutit stressihäiriöt ja posttraumaattiset stressihäiriöt, ennakoivaa työmarkkinamenestyksen heikkenemistä ei suuressa määrin havaita. Näissä diagnoosiryhmissä vaikutusarvioita sekoittavat tekijät ovat todennäköisesti rajatummassa roolissa.

Salokangas korostaa, että vaikka väitöstutkimuksen mukaan mielenterveyshäiriöt ovat yhteydessä merkittäviin menetyksiin työmarkkinoilla erityisesti varhaisten sairastumisten tapauksessa, tutkimuksen tulosten perusteella ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, missä määrin interventioilla voidaan vaikuttaa työmarkkinamenestykseen.

‒ Tutkimustulosten perusteella mielenterveyshäiriöiden yhteys työmarkkinamenestykseen on kuitenkin merkittävä erityisesti pitkällä aikavälillä. Täten on perusteltua ottaa huomioon mielenterveydellisten interventioiden vaikutusarvioinneissa mahdollisuuksien puitteissa koko elämänkaari, väittelijä toteaa.

Väitöskirja on englanninkielinen