Applicability of the nursing interventions classification in the psychiatric outpatient care setting

Suurin osa psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluista tapahtuu avohoidossa. Sairaanhoitajat ovat suurin potilaiden kanssa työskentelevä ammattiryhmä, mutta heidän käyttämistään hoidollisista interventioista, eli hoitotyön toiminnoista, joilla pyritään vaikuttamaan yksilön tai ryhmän terveydentilaan tai käyttäytymiseen, on tarjolla vain niukasti tutkimusta. 

Maria Ameel selvitti väitöstutkimuksessaan, soveltuuko kansainvälinen hoitotyön interventioluokitus kuvaamaan hoitotyön toimintoja aikuispsykiatrian avohoidossa Suomessa. 

– Luokitus sisältää yli 500 hoitotyön interventioita, jotka muodostuvat pienemmistä osista. Monessa maassa luokitusta käytetään sairaanhoitajien peruskoulutuksessa, kliinisen hoitotyön opetuksessa. Interventiot on luokituksessa jaoteltu aihealueisiin ja alaluokkiin, Ameel kertoo. 

Tutkimuksessa Ameel tarkasteli, miten luokitus soveltuu hoitotyön toimintaympäristössä tunnistettujen interventioiden kuvaamiseen psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Lisäksi hän selvitti luokituksen soveltuvuutta suhteessa tutkimuskirjallisuuteen.

– Hoitotyön toimintaympäristössä tehty tutkimus koostui sairaanhoitajien päivittäisessä työssä käyttämien interventioiden tunnistamisesta ja keskeisten interventioiden määrittelystä sekä sähköisen potilastietojärjestelmän hoitotyön merkintöjen tutkimuksesta. Tämä osa tutkimuksesta toteutettiin yhden sairaanhoitopiirin alueella, Ameel taustoittaa.

Käsitteet tekevät työn näkyväksi

Tutkimukseen osallistuneet hoitajat kuvasivat luokituksen interventiokäsitteistön tekevän työn näkyväksi ja auttavan sen jäsentämisessä. Hoitajat kokivat tutkimuksen kohteena olleen luokituksen olevan tunnistettava ja kattava. Lisäksi luokituksen avulla tuli esille muilta ammattiryhmiltä sairaanhoitajille siirtyneitä tehtäviä.

Sairaanhoitajien työssä keskeisiksi nousivat interventiot, jotka tukevat potilaan ja omaisten selviytymistä voimavaralähtöisesti. Myös erilaiset potilas- ja omaisryhmille suunnatut interventiot olivat yleisiä sekä tutkimuskirjallisuudessa että hoitotyön toimintaympäristössä. Tämä on tärkeää huomioida hoitotyön peruskoulutuksessa.

– Olisikin tärkeää, että sairaanhoitajien ammatillisessa osaamisessa huomioidaan ryhmämuotoisen interventioiden toteutustapa, ja että sairaanhoitajat saavat riittävän osaamisen tähän, Ameel korostaa. 

Hoitotyön kirjaaminen ei vastaa käytäntöä

Mielenkiintoinen löydös tutkimuksessa oli, että hoitotyön merkinnöissä korostuivat potilaan tarkkailu ja potilaan kertomuksen toistaminen. Hoitotyön interventioita oli merkinnöissä hyvin vähän. 

– Tämä on haaste hoidon jatkuvuuden näkökulmasta, kun tieto potilaan hoidossa käytetyistä menetelmistä ei siirry työntekijältä toiselle. Lisäksi nykyinen kirjaamistapa ei mahdollista eri interventioiden vaikuttavuuden seuraamista tai tutkimusta potilastietojärjestelmistä saatavien tietojen avulla. Hoitotyön kirjaaminen, ainakin tässä toimintaympäristössä, tarvitseekin kehittämistä, Ameel sanoo.

Luokitusta tulee kehittää edelleen

Ameel tunnisti tutkimuksen kohteena olleessa luokituksessa jatkokehittämisen tarpeita ennen sen lopullista validointia Suomessa. Nämä liittyvät luokituksen käsitteiden päällekkäisyyteen, ryhmämuotoisten interventioiden puutteeseen sekä tutkimusjulkaisuissa käytettyjen käsitteiden vähäiseen yhdenmukaisuuteen. 

– Hoitotyön luokituksia on tutkittu paljon nimenomaan kirjaamisen näkökulmasta. Tutkimustulokset osoittivat monimenetelmällisyyden tärkeyden, jotta hoitotyö saa yhteisen kielen toimintaympäristön, koulutuksen ja tutkimuksen välille, Ameel summaa.

Jatkokehityksessä olisi myös tärkeää huomioida käsitteiden ymmärrettävyys moniammatillisen tiimin ja potilaan näkökulmasta. 

– Sähköisten potilastietojärjestelmien etuna on, että ne ovat yhä enemmän avoimia myös potilaalle, jolloin myös niissä käytettävien käsitteiden olisi hyvä olla sellaisia, jotka myös potilaat kokevat ymmärrettäväksi, Ameel lisää.

Väitöskirja on englannikielinen