Hyppää pääsisältöön
Kategoria: Kielet, kirjallisuus ja kulttuuri

(Nuoriso-)ohjattuja säveliä

Heikkinen Minna & Lehtonen Terhi (toim.)

Rock-musiikin rantauduttua Suomeen 1950-luvulla on musiikki ja nuoret liitetty kiinteästi toisiinsa. Siksi halusimme selvittää mikä on musiikin merkitys nuorisotyössä ja miten ohjaajat ovat mukaan päätyneet. Oliko ensin musiikki vai työ?

Kokosimme virtuaalisen ryhmän, jossa oli mukana 27 paikkakunnan nuorisotyöntekijöitä musiikin parista. Jäseniä aktivoitiin keskustelemaan antamalle heille mietittäväksi ja kommentoitavaksi musiikkinuorisotyöhön liittyviä väittämiä. Osan porukasta tapasimme oikeastikin, osan kanssa teimme puhelin- ja sähköpostihaastatteluja. Tästä kaikesta syntyi julkaisu, jonka lukemalla musiikin merkitys nuorisotyössä tulee näkyväksi muillekin kuin sitä tekeville. Se on myös kokoelma monista opinnäytteistä, bändioppaista, historiikeista, katselmuksista, bändien omista verkkojulkaisuista, lehtijutuista, Youtuben ja muiden suoratoistopalveluiden tarjonnasta. Julkaisu on tarjolla painettuna, verkossa selattavana ja ladattavana versiona. Nupit voi laittaa kaakkoon, täältä tulee (NUORISO-)OHJATTUJA SÄVELIÄ!

Tuotenumero:9789512983179
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Heikkinen Minna & Lehtonen Terhi (toim.)
Laajuus:256 s.
ISBN:9789512983179
Julkaisuvuosi:2021
Sarja:Nuorisotyön tallentamiskeskus Nuoperi
Verollinen hinta:
22,00 €
(sis. ALV 10%)
Veroton hinta:
20,00 €
(ALV 0%)
kpl