Hyppää pääsisältöön
UTUShop

Tohtoriksi hoitotieteestä II – urakehityksiä Auran rannoilta, e-kirja

Tohtoriksi hoitotieteestä II – urakehityksiä Auran rannoilta -teos kokoaa yhteen Turun yliopiston hoitotieteen tohtorikoulutuksen viimeiset 20 vuotta (2006–2026) ja se täydentää aikaisempia laitoksen julkaisemia historiikkeja.

 Historiikki avaa näkymiä tohtorikoulutuksen kehitykseen, tutkimukseen, kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä tutkijan urapolkuun väitöskirjasta eteenpäin. Lisäksi mukana on 27 hoitotieteen tohtorin inspiroivaa uratarinaa, jotka osoittavat, kuinka monenlaisiin tehtäviin ja mahdollisuuksiin tohtorintutkinto voi johtaa.

 Teos tarjoaa arvokasta luettavaa myös väitösprosessista kaikille tohtoriopinnoista kiinnostuneille ja väitöskirjatutkijoille. Esimerkiksi erityisesti promootio-osuus antaa tarpeellista tietoa väitöstilaisuuden lähestyessä. Hoitotieteen laitoksella on oma post doktoraalivaiheen ohjelma, tukien tieteellisen uran alkupäätä ja siksi tarkastelussa on myös aika tohtorintutkinnosta eteenpäin.

 Kirja sisältää myös luettelon kaikista Turun yliopiston hoitotieteen alalta valmistuneista tohtoreista ja heidän väitöskirjoistaan ja tietoja rahoittajista – sekä runsaasti valokuvia.

Tuotteen tiedot
Tuotenumero:hoit-20
Verollinen hinta:
10,00 €
(ALV 13.5%)
Veroton hinta:
8,81 €
(ALV 0%)
kpl