SuomeksiEnglanniksi
Kielet, kirjallisuus ja kulttuuri

Keinut, filmit, kerhot ja tatsat. Etnologinen katse nuorisokulttuuriin

Heikkinen Minna (toim.)

Julkaisu esittelee nuorisoa ja nuorisotyötä kansatieteellisin menetelmin ja sen tavoitteena on tehdä Nuorisotyön perinteen tallentamishankkeen, Nuoperin, saamia lahjoituksia tutuksi suuremmalle yleisölle, mutta myös innostaa alasta kiinnostuneita tutkijoita käyttämään kerättyä aineistoa.

Timo J. Virtanen esittelee omassa puheenvuorossaan Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen ja kansatieteen omia tähän mennessä tehtyjä tutkimuksia. Hän suuntaa etnologin katseensa myös eteenpäin ja pohtii kansatieteen mahdollisuuksiin osallistua nuorisotutkimukseen nyt ja tulevaisuudessa. Laaja-alainen katsaus antaa hyvän kuvan kansatieteen tutkimuksen monipuoliduudesta tälläkin saralla.

Salla Tenkanen perehtyy Nuoperi-projektille lahjoitettuihin kaitafilmeihin. Miten ohjaajien tekemät filmit eroavat nuorten itse tekemistä filmeistä ja mistä kaikesta erot johtuvat? Selkeät esimerkit johdattavat mielenkiinoiseen aiheeseen.

Katri Kivelä paneutuu opetusneuvos Kerttu Varjon päiväkirjojen kautta subjektiivisten kokemusten käyttömahdollisuuksiin tieteellisessä tutkimuksessa. Se, mitä kaikkea päiväkirjat paljastavat päästessään päivänvaloon, samoin se, kuinka kirjat tukevat muuta tutkimusta, selviää Kivelän puheenvuorosta.

Ann-Mari Lehti on tutkinut Suomen Punaisen Ristin nuorisotoimintaa erityisesti Varsinais-Suomen piirin alueella. Menneisyyteen peilaava katsaus kertoo nuorisotoiminnan menestymisestä, mutta myös aallonpohjassa käymisestä. Nuorisotoiminnan muutos on ollut huima.

Minna Heikkinen esittelee maalta muuttaneiden nuorten neuvontatyötä ja vertailee sitä nykyiseen maahanmuuttajanuorille järjestettyyn toimintaan. Nykyäänkin kohteena on muuttava nuori, mutta keinot auttaa ovat monipuolisuneet vuosikymmenten saatossa.

Tuotenumero:9789515951113
Ulkoasu:sid.
Tekijä:Heikkinen Minna (toim.)
Laajuus:191 s.
ISBN:9515951119
Julkaisuvuosi:2006
Sarja:Nuorisotyön perinteen tallentaminen -projekti, Nuoperi
5,00 €
(sis. ALV 10%)


4,55 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl