SuomeksiEnglanniksi
Kielet, kirjallisuus ja kulttuuri

Suomalaisen linnunnimistön etymologinen sanakirja

Häkkinen Kaisa

Suomalaisen linnunnimistön etymologiseen sanakirjaan on koottu hakusanoiksi kaikkien suomalaisten pesimälintujen nykyiset nimet. Pesimälintujen määrittelyssä ja esitysjärjestyksessä on noudatettu vuonna 2011 valmistuneen kolmannen lintuatlaskartoituksien tuloksia.

Sana-artikkeleissa käsitellään erikseen sekä nimien rakenneosat että kokonaiset nimet. Useimmissa tapauksissa nimen kaikki ainekset ovat paljon vanhempia kuin niiden yhdistelmä, jota tällä hetkellä käytetään lajin virallisena nimenä. Itse nimen lisäksi kerrotaan myös se, milloin ja millaisten vaiheiden kautta nimi on tullut käyttöön lajin varsinaisena kirjakielisenä nimenä. Myös nimenvalinnan perusteita kuvataan mahdollisuuksien mukaan.

Jos lajin nimi on vaihtunut, tuodaan esiin myös vanhemmassa lintukirjallisuudessa käytetyistä nimistä keskeisimmät. Tarpeen mukaan mainitaan myös kansankielisiä nimiä ja nimiin liittyvää perinnetietoa, jos ne tuovat lisävalaistusta ja kiinnostavaa taustatietoa lajin nimeämisestä.

Tuotenumero:9789512956173
Ulkoasu:nid.
Tekijä:Häkkinen Kaisa
Laajuus:153 s.
ISBN:9789512956173
Julkaisuvuosi:2013
Sarja:Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineen julkaisuja 4
15,00 €
(sis. ALV 10%)


13,64 €
(ALV 0%)
Määrä: kpl